Worldwide shipping | Always fresh | Happy customers

DROPP

DROPP
19.10.2017 Maria Ariyo

DROPP on yleishyödyllinen yritys, joka lahjoittaa 100% voitoistaan Itämeren puhdistamiseen tähtääviin projekteihin. Amanda Sundellin vuonna 2014 perustama DROPP on ehtinyt lahjoittaa jo 60 000 euroa kumppaneilleen ja tuonut DROPP veden jo yli 300 kahvilaan, ravintolaan ja toimistoon Suomessa.

Kuinka kaikki alkoi?

Kaikki alkoi vuonna 2014, kun DROPPin perustaja Amanda päätti, että hän halusi tehdä osansa Itämeren pelastamiseksi ja saada muutkin osallisiksi toimintaan. Meloessaan kajakilla Suomenlahdella hän järkyttyi huomattavasta määrästä levää ja koki, että jotain oli tehtävä, jotta yritysten ja yksityishenkilöiden olisi helpompi osallistua Itämeren hyvinvoinnin parantamiseen. Koska suomalaiset kuluttavat vuositasolla noin 100 miljoonaa litraa pullotettua vettä (eli noin 18 litraa per henkilö!), tämän muuttaminen parempaan suuntaan vaikutti hyvältä tavalta aloittaa.

Kesällä 2014 Amanda toi DROPP-veden markkinoille kestävämmäksi vaihtoehdoksi muille markkinoilla oleville pullovesille – lahjoittaen voittonsa tarkoitukseen, joka on lähellä suomalaisten sydämiä.

Miten DROPP eroaa muista?

DROPP vesi on erilaista. ”Tuomme asiakkaillemme maailman tuoreinta lähdevettä (YK:n määrittelyn mukaan) ja teemme kaikkemme minimoidaksemme ympäristövaikutuksemme”, Amanda kertoo. ”DROPP pullotetaan perheyrityksessä Härkänevalla Pohjanmaalla. Perhe, jonka kanssa työskentelemme, käyttää uusiutuvaa energiaa sähkön tuottamiseen ja käy läpi raaka-aineensa ja resurssinsa tasaisin väliajoin pitääkseen huolta siitä, että tuotannon hiili-jalanjälki pienenee jatkuvasti. DROPP on myös yhteistyössä Opelin kanssa toteuttaakseen ilmastohyvitettyjä kuljetuksia. ”Meidän kuljetusautomme kulkee suomalaisella biokaasulla!”, hän jatkaa.

Mitä DROPP on saavuttanut tähän mennessä?

Tähän mennessä DROPP on lahjoittanut 60 000 euroa yhteistyökumppaneilleen, jotka työskentelevät väsymättömästi puhtaamman Itämeren eteen. Saavuttaakseen mahdollisimman suuren vaikutuksen, DROPP työskentelee vain toimijoiden kanssa, jotka ovat todistettavasti saavuttaneet tavoitteitaan: The Baltic Sea Action Group, joka on muuttanut yritysten, julkisten toimijoiden ja organisaatioiden tapaa toimia Itämeren hyväksi, sekä Helsingin yliopisto, jota DROPP tukee sen uraauurtavassa meritutkimuksessa.

”Olemme äärimmäisen ylpeitä yhteistyökumppaneidemme tekemästä työstä”, Amanda sanoo. ”The Baltic Sea Action Group on tuonut kestäviä viljelyratkaisuja 25% Suomen viljelymaista ja on toiminut ilmastolle parempien toimintatapojen puolestapuhujana sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Toisaalta, Helsingin yliopistolla tukemamme tutkimus on taas auttanut meitä ymmärtämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja haavoittuvien rannikoiden ekosysteemien rehevöitymistä.”

DROPP -vesi ja kahvikuppeja

DROPP ja Slurp

Jos tämä kaikki kuulostaa kiinnostavalta ja uskot, että DROPP olisi hyvä kumppani yrityksellesi, on sinun onnenpäiväsi. Tästä lähtien voit tilata yrityksellesi Slurpilta kahvien rinnalla myös DROPP-lähdevettä suoraan ovellesi. Viikoittain tai kuukausittain – mikä ikinä sopii sinulle parhaiten.

Tutustu Slurpin yrityspalveluihin tästä

Kommentteja (0)

Vastaa