Worldwide shipping | Always fresh | Happy customers

Mokkamestarit

Mokkamestarit
04.10.2017 Maria Ariyo

Mokkamestarit on perustettu vuonna 1990 ja on siten Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpaahtimo. Mokkamestareiden kahvivalikoima on erittäin laaja sisältäen muun muassa single origin -kahveja, kahviblendejä sekä makukahveja. He omistavat myös mahdollisesti yhden Suomen vaikuttavimmista paahtokalustoista.

Tilaa Mokkamestarien tuotteita täältä

(Toimitamme kaikki kahvit tuoreina suoraan paahtimolta postiluukkuusi)

Mokkamestarit on Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpaahtimo

Mokkamestarit Reija ja MikaVuonna 1990 oli suomalaisella pienpaahtimokentällä autiota. Kahvia sai lähinnä markettien puolen kilon pakkauksissa. Reija Paakkinen ja Mika Hannuniemi kuitenkin muuttivat tämän.

Vuonna 1990, ystävykset perustivat kahvi- ja teekaupan, jonka yhteydessä oli kahvila ja päättivät, ettei muiden paahtaman kahvin tarjoilu riitä heille. Aseinaan jaettu intohimo kahviin, sinnikkyys ja 5 kg Probat paahdin, he lähtivät etsimään väyliä tuoda parempilaatuisia kahveja kuluttajille.

Hiljalleen perustamisen myötä tietoisuus Mokkamestareista levisi Pirkanmaalla ja sen ulkopuolellekin. Vuonna 1992 yhtiö muutti ensimmäisiin tiloihinsa, mutta jo vuonna 1995 tarvittiin isompia tiloja. Vuonna 2002 Mokkamestarien paahtajien joukkoon liittyi myös Reijan veli Hannu Paakkinen. Tällä hetkellä yritys koostuu kahvin ja teen erikoisliikkeestä, jonka yhteydessä toimii kahvila sekä paahtimon yhteydessä olevasta toisesta myymälästä.

Valikoima on todella laaja kattaen myös erilaiset makukahvit

Sen lisäksi, että Mokkamestarit on ollut keskeisessä osassa luomassa suomalaista erikoiskahvikulttuuria, he ovat päässeet seuraamaan suomalaisten kahvimaun muuttumista eturivistä. 70-80-lukujen vaaleapaahto on saanut väistyä nykypäivän monipuolisemman valikoiman edestä. Omistaja Reija Paakkinen iloitseekin, että nykyään kuluttajalla on mahtava mahdollisuus valita, sillä tarjontaa on vaaleasta paahdosta tummaan ja kaikkea siltä väliltä.

mokkamestarit eri paahtoasteisia kahvipapuja

Mokkamestarien tärkeänä arvona on asiakkaan kunnioitus eli se, että asiakkaat saavat kahvistaan juuri sellaisen kuin haluavat. Kahvivalikoima on laaja, käsittäen single origin ja single estate -kahveja sekä kahvisekoituksia erilaisilla paahtoasteilla vaaleasta tummaan. Lisäksi tarjolla on vaikuttava maustekahvivalikoima, josta löytyy muun muassa makean pähkinäinen Banana Nut Toffee sekä herkullinen kookoskahvi.

Paahtolaitteistojen aatelia

Mokkamestarit Probat paahtokoneMokkamestarien arvoissa yhtenä tärkeimpänä on raaka-aineen kunnioitus koko valmistusketjun läpi. Alusta saakka Mokkamestarit on panostanut korkealaatuisiin paahtokoneisiin, kuten vuonna 1995 hankittuun Probat G22 v-46 -paahtimeen. Nykyään Mokkamestareilla on paahtokäytössä 60 kg Joper-paahdin, sekä vastikään hankittu uusi Probat 25 -paahdin. Lisäksi heillä on useita pienempiä paahtimia, tai perheenjäseniä, kuten he leikkisästi niitä kutsuvat.

Vuosien saatossa Mokkamestarit-brändi on kasvanut kattamaan paahtimon, tukkumyynnin ympäri Suomea, kaksi kahviliikettä, kahvilan, Teetaikurit-brändin ja Kahvikoulun, jossa opetetaan sekä alan ammattilaisia että kotibaristoja.

Lisäksi Mokkamestarit on aina valmiita tarjoamaan mahdollisuuksia kahvintuottamisen altavastaajille. Esimerkiksi ottamalla jälleenmyyntiin ”female farmed” -kahveja, he osallistuvat toimintaan, jolla kasvatetaan naisten työllistymistä ja tasa-arvoa sekä mahdollistetaan naisviljelijöille parempia lähtökohtia viljelytoimintaan.

 

Selaa Mokkamestareiden tuotteita Tutustu SLURP kahvielämykseen tästä

Kommentteja (0)

Vastaa